Meny

Vi ber att du kvitterar räddningsplanen som läst när du har studerat den.

Du kan kvittera att du har läst räddningsplanen på nedre delen av den här sidan.

Johdanto

Pelastussuunnitelman tarkoituksena on herättää työntekijöiden, ohjaajien ja seurakuntalaisten mielenkiintoa turvallisuusasioita kohtaan ja antaa heille tietoa kiinteistön turvallisuuteen liittyvissä asioissa normaali- ja poikkeusoloissa sekä selkeyttää toimintaohjeita vaaratilanteiden, onnettomuuksien, suuronnettomuuden ja poikkeusolojen varalta.

Oikeat ensitoimenpiteet ennen ammattiauttajien saapumista ovat ratkaisevan tärkeitä esimerkiksi sairaskohtaus-, palo- tai vesivahinkotilanteessa. Onnistuneet ensitoimenpiteet vähentävät onnettomuuden seurauksena syntyviä vahinkoja merkittävästi - ääritilanteessa antavat lähimmäiselle elämän takaisin. Meistä jokainen on velvollinen toimimaan ja auttamaan omien kykyjensä mukaan.

Oulun seurakuntayhtymä

Lainsäädäntö

Pelastussuunnitelman laatimisvelvollisuus perustuu pelastuslain (PeL 379/2011) sekä pelastusasetuksen (PeA 40772011) vaatimuksiin omatoimisesta varautumisesta. Säädösten tavoitteena on ihmisten oman toiminnan sekä viranomaistoiminnan menetelmin vähentää tulipalojen, tapaturmien ja muiden vaaratilanteiden määrää siten, että väestön terveys, omaisuus, työpaikat, toimeentulo, tuotannon jatkuvuus ja puhdas ympäristö kyetään turvaamaan kaikissa olosuhteissa sekä normaali- että poikkeusoloissa.

Pelastussuunnitelma on kirjoitettu dokumentti siitä, kuinka kohteessa varaudutaan toimimaan erilaisissa onnettomuus-, vaara- tai vahinkotilanteissa ja kuinka se organisoi onnettomuuksia ehkäisevän toiminnan. Järjestelyjen lähtökohtana ovat uhkakuvat sekä niistä johdettujen riskien arviointi ja hallinta. Tässä kiinteistössä suunnitteluvelvoitteen määräytymiseen on vaikuttanut seuraavat pelastuslain kohdat: 14 §,15 §,16 §.

Jakelu ja päivittäminen

Suunnitelma on tarkastettava vähintään kerran vuodessa sekä toiminnan oleellisesti muuttuessa. Pelastusviranomaisia täytyy pitää ajan tasalla suunnitelmasta ja sen oleellisista päivityksistä.

Päivittäminen

Suunnitelmapäivityksestä vastaa: Seurakuntamestarit

Omatoiminen suunnitelman tarkastus tehdään vuosittain. Kukin seurakunta pitää ajantasalla pelastussuunnitelmassa esitettyjen vastuuhenkilöiden ja toimintojen oikeellisuuden, tarvittaessa päivittää päivitysoikeuksiensa laajuudessa sekä ilmoittaa muista tarvittavista muutoksista turvallisuuspäällikölle.

Päivitystä valvoo ja ohjaa seurakuntayhtymän turvallisuuspäällikkö.

Jakelu

Suunnitelma löytyy MSTC-pelastussuunnitelmatyökalusta. Pelastussuunnitelman pääsee lukemaan seurakuntayhtymän kotisivuilta tai kiinteistön ohjetaulussa olevan QR-koodin kautta.

Basuppgifter om objektet

Seurakuntakeskuksessa on kaksi eri rakennusta ja kirkko. Kirkko on laadittu erilliselle pelastussuunnitelmalle. Seurakuntakeskuksessa on seurakuntasali, jossa voi olla yli 300 henkilöä kerrallaan tiloissa. Tiloissa on myös teollisuuskeittiö palvelemassa erityyppisiä tilaisuuksia sekä kirkkoherranvirasto että diakonityöntiloja.

Basuppgifter

Fastighetens namn Haukiputaan seurakuntakeskus
Fastighetens adress Kirkkotie 10
90830 HAUKIPUDAS
Antal byggnader 2
Fastighetens ägare Oulun seurakuntayhtymä
tfn 083161300
http://www.oulunseurakunnat.fi
Seurakuntakeskus
Byggnadsår 1990
Yta 1 319 m²
Våningar 1
Byggmaterial Betong
Användningssyfte Församlingshem
Wirkkula
Våningar 1
Byggmaterial Trä
Användningssyfte Församlingshem

Övriga uppgifter

Objektet hör till följande räddningstjänst: Norra Österbotten. Beräknad tid för räddningsverkets ankomst till platsen är ca 15 minuter.

Brandlarmscentralens placering Wirkkula, Kirkkoherranviraston tuulikaapissa
Brandlarmscentralens placering Seurakuntakeskus, Kirkkoherranviraston tuulikaapissa
Fastighetsskötsel Kiinteistöpalvelut
tfn 0443161730
Vinterunderhåll Heikki Jussila
tfn 0405898734
Elleverantör Oulun Energia
tfn 0855843300
jour 0855843222
http://www.oulunenergia.fi
Vattenbolag Oulun kaupunki: Oulun vesi
tfn 0855843800
jour 0447033800
http://www.oulunvesi.fi
Bevakningsföretagets kontaktuppgifter Securitas
tfn 0204912000
jour tfn 0204912600
http://www.securitas.fi
Samlingsplats Parkkipaikka kirkon edessä
Alternativ samlingsplats Viereinen kiinteistö
Uppvärmningsmetod Fjärrvärme
Huvudvattenkran Seurakuntakeskus: Lämmönjakohuoneessa kiinteistön itäpäässä
Wirkkula: Siivouskomerossa
Värmefördelningsrum Seurakuntakeskus: Kiinteistön itäpäässä, käynti ulkokautta
Elcentral Seurakuntakeskus: Kiinteistön pääkäytävällä keittiön edessä
Wirkkula: Kerhotilan puolella kaapissa
Ventilationsmaskiner

Nödstopp för ventilationen

Sähköpääkeskuksessa käännetään ilmanvaihtokoneet OFF- asentoon. Tämän suorittaa kiinteistöhuolto. Keittiössä erillinen koneellinen imu paistopisteiden päältä. Tämä imuri sammuu keittiön kellokytkimestä. Käännä nolla asentoon.

Ei painiketta. Kiinteistön keskellä olevassa varastossa ilmanvaihtokone, jossa etupaneelissa virtakatkaisin. Kun kytkimestä katkaistaan virta, niin kone sammuu ja ilmanvaihto pysähtyy.

Veden pääsulku lämmönjakohuoneessa (seurakuntakeskus)
Veden pääsulku lämmönjakohuoneessa (seurakuntakeskus)

Antal personer

Sammanlagt
Dagtid Kvällstid Nattetid
Vardagar 590 590 0
Seurakuntasali max. 300 henkilöä, neuvotteluhuone max. 20 henkilöä, toimituskappeli max. 30 henkilöä, monitoimitila max. 40 henkilöä, Wirkkula max. 100 henkilöä
Under veckoslut 590 590 0
Seurakuntasali max. 300 henkilöä, neuvotteluhuone max. 20 henkilöä, toimituskappeli max. 30 henkilöä, monitoimitila max. 40 henkilöä, Wirkkula max. 100 henkilöä

Kiinteistön huoltotoimenpiteet

  • Kiireelliset kiinteistöhuoltotyöt hoidetaan arkena kiinteistöpalveluiden kautta.
  • Kiireettömät kiinteistöhuoltotyöt hoidetaan aina palvelupyynnöllä.
  • Virka-ajan ulkopuolella kiireellisissä kiinteistöhuoltotöissä otetaan yhteyttä päivystysnumeroihin (Katso luku 5.5.).
  • Viikonloppuisin tilatuista kiireellisistä kiinteistöhuoltotöistä (esimerkiksi viemärihuolto) ilmoitetaan palvelupyynnöllä kiinteistöpalveluihin.
  • Mahdolliset siivouksen tai kiinteistöhuollon reklamaatiot ilmoitetaan palvelupyynnöllä.

Organisation

Turvallisuushenkilöstö

Onnettomuuksien ja vahinkojen ennaltaehkäisystä sekä pelastus-, ensiapu- ja muista kiireellisistä tehtävistä vastaavat seurakunnan turvallisuushenkilöstö. Turvallisuushenkilöstöllä on jokaisella oma tehtävänsä, jonka he hoitavat muun työnsä ohella. Henkilöstön tulee perehtyä huolellisesti seurakunnan pelastussuunnitelmaan, omaan tehtäväkuvaukseen ja annettuihin turvallisuusohjeisiin ja toimia niiden mukaan sekä normaaliaikana, että onnettomuuden sattuessa.

Myös jokaisen seurakunnan henkilön tulee toimia annettujen ohjeiden mukaan, ylläpitää ja edistää seurakunnan turvallisuuskulttuurin muodostumista ja tarvittaessa ehkäistä vahingon syntyminen tai rajoittaa vahingon laajuutta. Seurakunnan johdon tulee omalta osaltaan mahdollistaa turvallisuuteen tähtäävä toiminta antamalla turvallisuushenkilöstölle riittävä toimintavapaus tehtävien suorittamiseen.

Turvallisuushenkilöstön tehtävät

Yhteisen kirkkoneuvoston päätöksellä (8/25.5.2005 § 200 liite 51) on yhtymään nimetty pelastusorganisaatio.

Turvallisuusjohtaja (yhtymäjohtaja) Antaa edellytykset turvallisuustoiminnan luomiselle ja ylläpitämiselle. Vastaa turvallisuusorganisaation henkilöhallinnasta. Määrittelee osaltaan turvallisuustoiminnan tavoitteet yhdessä turvallisuuspäällikön kanssa. Antaa turvallisuushenkilöstölle taloudelliset toimintaresurssit. Päättää laajoissa onnettomuus- ja vahinkotilanteissa toiminnan muutoksista.

Turvallisuuspäällikkö Johtaa turvallisuustoimintaa ja vastaa siitä, että tilat pysyvät säädösten, määräysten ja ohjeiden edellyttämässä kunnossa. Koordinoi turvallisuusorganisaation toimintaa ja vastaa pelastustoimintaan liittyvien harjoitusten organisoinnista. Pitää yhteyttä alan viranomaisiin ja osallistuu palo- ja työsuojelupiirin tarkastuksiin.
Määrittelee osaltaan turvallisuustoiminnan painopistealueet yhteistyössä turvallisuusjohtajan kanssa. Vastaa turvallisuusmateriaalin hankkimisesta ja ylläpitämisestä. Arvioi turvallisuustoiminnan tuloksellisuutta ja raportoi toiminnastaan johdolle. Johtaa turvallisuushenkilöstön toimintaa onnettomuus- ja vahinkotilanteissa.

Kiinteistön turvallisuusvastaava (seurakuntamestari) Huolehtii päivittäisen työn ohella palo- ja henkilöturvallisuuden sekä muun pelastus- / turvallisuustoiminnan ylläpitämisestä alueellaan. Huolehtii työpaikallaan pelastus-, sammutus-, ensiapu- tai muiden toimenpiteiden käynnistämisestä onnettomuus- tai vahinkotilanteissa. Poistuu itse viimeisenä omalta vastuualueeltaan (evakuointitilanne). Huolehtii pelastus- / turvallisuustoimintaan liittyvän valmiuden ylläpitämisestä alueellaan. Perehdyttää työntekijät työpaikan turvallisuusjärjestelyihin ja toimintaan onnettomuustilanteissa. Kehittää ja tekee esityksiä turvallisuuden kehittämiseksi. Ilmoittaa turvallisuuspäällikölle työpaikalla tapahtuvista turvallisuustoimintaan vaikuttavista tapahtumista. Päivittää ja ylläpitää kiinteistön pelastussuunnitelmaa.

Turvallisuusvalvojat Seuraavat päivittäisen työn ohella palo- ja henkilöturvallisuuden sekä muun pelastus- / turvallisuustoiminnan ylläpitämisestä alueellaan. Huolehtivat evakuointitilanteessa, että kaikki henkilöt ovat poistuneet omalta vastuualueeltaan. Ilmoittavat havaitsemistaan turvallisuuspuutteista kiinteistön turvallisuusvastaavalle.

Turvallisuushenkilöstön koulutus ja tiedotus

Yhtymän palveluyksiköiden ja seurakuntien järjestämien tilaisuuksien vastuuhenkilöille koulutetaan pelastussuunnitelman sisältö. Kun henkilöt liikkuvat eri kohteissa, niin he ennen tilaisuuden alkua lukevat kiinteistökohtaiset pelastussuunnitelmat. Niihin kirjattuja tietoja sisältyy myös viikkokohtaiseen turvallisuussuunnitteluun.

Yhtymään tulevan uuden työntekijän perehdyttäjän tulee esitellä tarkasti sen kiinteistön pelastussuunnitelma, missä henkilö pääasiassa työskentelee. Jos työntekijän työnkuva edellyttää työskentelyä useissa kiinteistöissä, niin hän tutustuu niiden pelastussuunnitelmiin oma-aloitteisesti.

Opastauluihin on merkitty alkusammutuskaluston, poistumisteiden ja ensiapuvälineiden sijainnit. Käsisammuttimet on merkitty omilla opastekilvillä.

Fastighetens säkerhetspersoner

Johdon edustaja Aarne Kiviniemi
Oulun seurakuntayhtymä
tfn 0505223285
aarne.kiviniemi@evl.fi
Säkerhetschef Jukka Rönkönharju
Oulun seurakuntayhtymä
tfn 0408477641
jukka.ronkonharju@evl.fi
Säkerhetsövervakare 2-3 kohteessa pääsääntöisesti työskentelevää henkilöä
Oulun seurakuntayhtymä
Kiinteistön turvallisuusvastaava Kohteen seurakunta- tai vahtimestari
Oulun seurakuntayhtymä

Fastighetens viktiga nummer

Uppdrag Namn Telefonnummer Journummer
Egen skötsel Kiinteistöpalvelut 0443161730
Bevakningsföretagets kontaktuppgifter Securitas 0204912000 0204912600
Underhåll
Namn Telefonnummer Jourtider
Brandpost: Serviceperson Sammutinhuolto Hasak 0408618701
Brandsläckare: Serviceperson Sammutinhuolto Hasak 0408618701
Elförsörjning Oulun Energia 0855843222 Ständig jour
Märkning av utrymningsvägar: Serviceperson Rauno Kinnunen 0405545993
Märkning av utrymningsvägar: Serviceperson Tapani Raappana 0405166514
Servicejour SR Kiinteistöhuolto 0400681824 Utanför arbetstiden
Servicejour Viemärihuolto 0408427214 Utanför arbetstiden
Vattenförsörjning Oulun Vesi 0447033800 Utanför arbetstiden

Övriga viktiga nummer

Företagare Telefonnummer Jourtider
Allmänt nödnummer 112 24 h
Giftinformationscentralen 0800 147 111 24 h

Riskbedömning

Turvallisuuden näkökulmasta riski tarkoittaa onnettomuuden todennäköisyyden ja seurausten yhdistelmää. Tärkeä osa turvallista kiinteistöä on turvallisuusriskien tunnistaminen ja niiden seurausten arviointi. Seuraavilla sivuilla on tunnistettu riskit, jotka kohdistuvat ihmisiin, omaisuuteen ja ympäristöön. Tunnistettuihin riskeihin on laadittu toimenpide-ehdotukset, joilla riskejä voidaan poistaa, vähentää ja hallita. Vain tunnistettua riskiä voidaan hallita.
Risk
Skäl
Följder Åtgärder och säkerhetsarrangemang
Luonnonilmiöt
Erilaiset luonnonilmiöt
Sähkökatkot, omaisuusvahingot, henkilövahingot, kuolema
  • Pitkäaikaisiin sähkökatkoksiin varautuminen taskulampuin
  • Piha-alueiden puiden kunnosta huolehtiminen ja tarvittaessa poistaminen
  • Viranomaisten ulkonaliikkumiskiellon noudattaminen
  • Katon kunnosta huolehtiminen
Rikos
Ilkivalta, murtautuminen, varkaus, väkivalta, uhkailut, tuhopoltto, päihtyneet henkilöt, tietojärjestelmien haittaohjelmat, tietovuodot
Omaisuusvahingot, henkilövahingot
  • Kiinteistöt on varustettu ajantasaisella lukituksella
  • Henkilöstön tilat on lukittu
  • Henkilöstön liikkuessa lukituista ovista huomioitava, että ulkopuolisia henkilöitä ei pääse tiloihin
  • Henkilöstö osallistuu säännöllisesti uhkatilannekoulutukseen
  • Tietohallinto on ohjeistanut ATK-turvallisuuteen liittyvät asiat
  • Jos tietokone jätetään vartioimatta, on tietokoneelta aina kirjauduttava ulos
  • Työhuoneessa tai -pöydällä ei saa olla näkyvillä ja käteen otettavissa mitään lyömiseen soveltuvaa esinettä
  • Tiloissa ja työskentelypisteillä, joissa kohdataan asiakkaita, on aina kaksi poistumistietä
  • Vartijakutsu-painikkeet ovat käytettävissä
Sairaskohtaukset
Asiakkaissa runsaasti vanhuksia, joilla sairauksia
Henkilövahingot, kuolema
  • Ensiapuvälineiden sijainnit on esitetty pohjapiirroksessa ja henkilökunta löytää ne ja osaa käyttää niitä
  • Kiinteistössä tulee toimia SPR:n EA-kurssin suorittanut henkilökunnan jäsen
  • Henkilökuntaa tiedotetaan EA-kursseista ja kannustetaan osallistumaan niille
Tapaturmat
Kaatumiset, kompastumiset, liukastumiset
Henkilövahingot, kuolema
  • Piha-alueiden kunnosta huolehditaan niin kesällä kuin talvella (hiekoitus, lumen/jään pudotukset katoilta, kasvillisuuden kunnon seuraaminen ja tarvittaessa harventaminen/poistaminen)
  • Kulkuväylät pidetään esteettöminä
  • Valaistuksen riittävyydestä ja kunnosta huolehditaan
  • Sisätiloihin lisätään tarvittaessa liukkaudenestotarroja
  • Henkilökunnalle järjestetään mahdollisuus osallistua ensiapukoulutukseen
  • Seurataan ja reagoidaan tulleisiin vaaratilanneraportteihin
Tulipalovaarat
Oikosulut, rikkinäisen sähkölaitteen aiheuttama palo, vioittuneet jatkojohdot, rasva- tai muu palo keittiössä, huolimaton tupakointi, tuhopoltto, kynttilöiden ja roihujen polttaminen, tiloja luovutetaan ulkopuolisten käyttöön
Omaisuusvahingot, savuvahingot, henkilövahingot, kuolema
  • Vioittuneita sähkölaitteita ei käytetä ja ne hävitetään asianmukaisesti
  • Sähkölaitteet ladataan valvottuna
  • Kiinteistössä on automaattinen palovaroitinjärjestelmä, joka pidetään toimintakuntoisina
  • Kiinteistön alkusammutuskalusto pidetään toimintakuntoisena huoltosopimuksella
  • Poistumisturvallisuudesta huolehditaan pitämällä uloskäytävät esteettöminä
  • Pelastustiet pidetään vapaana
  • Ylimääräistä palokuormaa ei kerrytetä kiinteistöön tai sen lähettyville
  • Palavien aineiden säiltys on sääntöjen mukaista
  • Kynttilöitä poltetaan vain tiloissa, joissa on henkilöitä paikalla
  • Roihut sijoitetaan tarpeeksi kauas rakennuksesta
  • Tilojen käytön opastaminen ulkopuolisille. Tiloista vastuussa oleva taho opastaa vuokraajan kiinteistökohtaiseen pelastussuunnitelmaan ja korostaa omatoimisia pelastustoimenpiteitä ja niiden käynnistämistä. Tilan vuokraajalla tulee olla nimettynä tilaisuuden turvallisuudesta vastaava henkilö
  • Vastuu paloturvallisuudesta kuuluu kaikille rakennuksessa toimiville ja henkilökunta huolehtii asiakkaiden turvallisuudesta
Vesivahingot
Putkirikko, rankkasade, rakenteiden vesitiiviyden pettäminen, rakentamis- ja materiaalivirheistä johtuva tapaturma, pesukoneiden ja kylmäkoneiden rikkoontuminen, pakkasen aiheuttamat vahingot, ilkivalta
Omaisuusvahingot
  • Kiinteistöjen kunnosta huolehtiminen asianmukaisesti
  • Kylmälaitteiden ja pesukoneiden seuranta ja huolto
  • Katto ja vedenpoistojärjestelmä pidetään puhtaana
  • Havaituista vioista ilmoitetaan aina kiinteistöpalveluihin

Säkerhetsarrangemang

Arbetsplatssäkerhet

Fastigheten har inbrottslarm

Inbrottslarm #1
Placering Seurakuntakeskus
Beskrivning Kiinteistössä on kiinteistönvalvonta, jonka ilmoitukset menevät kiinteistöhuoltoon sekä rikosilmoitin, jonka ilmoitukset menevät vartiointiliikkeeseen
Inbrottslarm #2
Placering Wirkkula
Beskrivning Kiinteistössä on kiinteistönvalvonta, jonka ilmoitukset menevät kiinteistöhuoltoon sekä rikosilmoitin, jonka ilmoitukset menevät vartiointiliikkeeseen

Släckningsutrustning

Placering Släckningsutrustning Beskrivning
Seurakuntakeskus, Keittiössä Brandfilt
Wirkkula, Keittiössä Brandfilt
Seurakuntakeskus, Käytävällä Brandpost
Seurakuntakeskus, Keittiössä ja keittiön edustalla Brandsläckare Hiilidioksidisammutin
Wirkkula, Kaksi käsisammutinta eteiskäytävässä Brandsläckare 6 kg ABC-jauhesammuttimia
2 kpl käsisammuttimia Wirkkulan käytävällä
2 kpl käsisammuttimia Wirkkulan käytävällä
Hiilidioksidisammutin seurakuntakeskuksen keittiön edustalla ja keittiössä
Hiilidioksidisammutin seurakuntakeskuksen keittiön edustalla ja keittiössä
Pikapalopostit seurakuntakeskuksen käytävällä
Pikapalopostit seurakuntakeskuksen käytävällä
Sammutuspeite Wirkkulan ja seurakuntakeskuksen keittiössä
Sammutuspeite Wirkkulan ja seurakuntakeskuksen keittiössä
Brandsläckarna ska kontrolleras:
  • minst en gång om året, eftersom handsläckare utsätts för faktorer som påverkar brandsläckningsfunktionen, till exempel fukt, vibrationer eller temperaturväxlingar (platser utomhus)
  • minst vartannat år (platser inomhus)
Brandposterna ska inspekteras:
  • Brandposterna ska inspekteras årligen. Brandpostens slangar ska trycktestas vart femte år.

Säkerhetsanordningar

Märkning av utrymningsvägar

Utrymningsvägledningen indikerar utrymningen av byggnaden. Felaktiga eller bristfälliga skyltar ska anmälas till fastighetsförvaltningen.

Seurakuntakeskus
Placering Seurakuntakeskus
Beskrivning Poistumis- ja merkkivalot
Täckning Koko kiinteistö
Serviceperson Rauno Kinnunen
Oulun seurakuntayhtymä
tfn 0405545993
Wirkkula
Placering Wirkkula
Beskrivning Poistumis- ja merkkivalot
Täckning Koko kiinteistö
Serviceperson Tapani Raappana
Oulun seurakuntayhtymä
tfn 0405166514

Stängning av ventilationen

Om byggnaden är föremål för extern fara, såsom brandgaser från den intilliggande byggnaden, ska ventilationen stängas. Varvid räddningsmyndigheten vanligen utger ett nödmeddelande, i vilket man också ger tilläggsanvisningar och en uppmaning om att stänga ventilationen.

Vem som helst kan stänga av ventilationen.

Stängning av ventilationen: Sähköpääkeskuksessa käännetään ilmanvaihtokoneet OFF- asentoon. Tämän suorittaa kiinteistöhuolto. Keittiössä erillinen koneellinen imu paistopisteiden päältä. Tämä imuri sammuu keittiön kellokytkimestä. Käännä nolla asentoon. , Ei painiketta. Kiinteistön keskellä olevassa varastossa ilmanvaihtokone, jossa etupaneelissa virtakatkaisin. Kun kytkimestä katkaistaan virta, niin kone sammuu ja ilmanvaihto pysähtyy.

Första hjälpen

Enligt 46 § i arbetarskyddslagen (738/2002) ska arbetsgivaren se till att första hjälpen anordnas för arbetstagare och andra personer som vistas på arbetsplatsen, ge anvisningar om första hjälpen och införskaffa tillräckligt med ändamålsenlig första hjälpen-utrustning till arbetsplatsen eller dess omedelbara närhet.

  • Det har ordnats kurser i första hjälpen.
  • Ambulansen vägleds:

    Kiinteistön edestä.

    Tehdystä hätäilmoituksesta tai pelastusviranomaisten paikalle tulosta seurakuntamestari tai toiminnan vastuuhenkilö ilmoittaa jollekin seuraavista henkilöistä:
    Yhtymäjohtaja, puh 0505223285
    Viestintäjohtaja, puh 0405462713
    Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja, puh 0405747168
    Turvallisuuspäällikkö, puh 040 847 7641

    .
  • Ansvarsperson för första hjälpen: Jukka Rönkönharju tfn 0408477641.
Det finns förstahjälpen-utrustning tillgänglig i fastigheten enligt följande:
Förnödenhet Placering
Skåp för första hjälpen Wirkkulan eteiskäytävällä

Brandsäkerhet

Automatiskt brandlarm

Avsikten med det automatiska brandlarmsystemet är att larma fastighetens användare om en begynnande brand. Systemet detekterar snabbt branden när indikatorn reagerar på brand och brandklockorna börjar ljuda. Systemet förmedlar automatiskt larmet till nödcentralen.

Wirkkula
Placering Wirkkula
Beskrivning Kiinteistössä on automaattinen paloilmoitin
Centralens läge Kirkkoherranviraston tuulikaapissa
Täckning Koko kiinteistö
Seurakuntakeskus
Placering Seurakuntakeskus
Beskrivning Kiinteistössä on automaattinen paloilmoitin. Paloilmoitinkeskus on kirkkoherranviraston tuulikaapissa. Kiinteistössä on useita paloilmaisimia, paloilmoitinpainikkeita ja palokelloja.
Centralens läge Kirkkoherranviraston tuulikaapissa
Täckning Koko kiinteistö
Kummassakin kiinteistössä useampi paloilmoitinpainike
Kummassakin kiinteistössä useampi paloilmoitinpainike

Kontroll av larmöverföringsförbindelsens funktioner

  • Regebundna underhåll och reparationer
  • Månatligt test av larmöverföringsförbindelsen
  • Regelbundna inspektioner

Åtgärder i händelse av fel i larmöverföringsförbindelsen

Ifall fel upptäcks i larmöverföringsförbindelsen, ordnas effektivare övervakning i byggnaden med hjälp av personalen.

  • Kontakt med nödcentralen
  • Jourhavande sätts att övervaka larmcentralen
  • Jourhavande larmar nödcentralen vid behov och vägleder räddningsverket till brandplatsen

Utrymningsvägar

Principen för säker utrymning är att man i varje stund ska kunna avlägsna sig från byggnadens samtliga utrymmen via två utgångar utan nycklar eller andra öppningsdon. Dörrarna får inte hållas i baklås under arbetstiden. Det är inte tillåtet att förvara saker framför utgångarna.

Samlingsplats: Parkkipaikka kirkon edessä

Eldarbeten

Eldarbeten definieras som arbeten där det uppstår gnistor eller där man använder eldslågor eller annan värme, och som ger brandfara. Sådana arbeten är bl.a. gas- och bågsvetsning, bränn- och bågskärning, skärning med slipskiva och metallslipning, varvid det uppstår gnistor, samt arbeten där man använder gasbrännare, annan öppen eld eller hetluftsblåsare. På grund av eldfaran från heta arbeten ska man alltid beakta alternativa metoder.

För att utföra eldarbeten krävs alltid tillstånd för heta arbeten. Personen som gör ett hett arbete ska alltid ha ett giltigt certifikat för heta arbeten.

Följande ansvarspersoner för eldarbeten kan bevilja hetarbetstillstånd:

Jukka Rönkönharju
Oulun seurakuntayhtymä
tfn 0408477641
jukka.ronkonharju@evl.fi
Aapo Korteniemi
Oulun seurakuntayhtymä
tfn 0443161730
aapo.korteniemi@evl.fi

Den som sköter brandlarmsanordningarna ska se till att det görs nödvändiga frånkopplingar så att heta arbeten eller andra reparationsarbeten inte orsakar onödiga brandlarm.

Eventuellt frånkopplade brandlarmsystem ska återkopplas så att de fungerar igen.

Övriga arrangemang

Ventilationsmaskin

Ventilationsmaskin #1
Placering Seurakuntakeskus
Beskrivning Ilmanvaihtokoneen tyyppi: Ilmastointikone
Nödstoppets placering Sähköpääkeskuksessa käännetään ilmanvaihtokoneet OFF- asentoon. Tämän suorittaa kiinteistöhuolto.
Keittiössä erillinen koneellinen imu paistopisteiden päältä. Tämä imuri sammuu keittiön kellokytkimestä. Käännä nolla asentoon.
Ventilationsmaskin #2
Placering Wirkkula
Beskrivning Ilmanvaihtokoneen tyyppi: Ilmastointikone
Nödstoppets placering Ei painiketta. Kiinteistön keskellä olevassa varastossa ilmanvaihtokone, jossa etupaneelissa virtakatkaisin. Kun kytkimestä katkaistaan virta, niin kone sammuu ja ilmanvaihto pysähtyy.

Riktlinjer

På de följande sidorna finns en beskrivning av instruktionerna för förebyggande av olyckor samt instruktioner för hantering av olyckor och farliga situationer. Läs åtgärdsinstruktionerna noggrant!

Korrekta åtgärder, avgöranden och val förhindrar och begränsar olyckor. På så sätt kan skador minimeras eller elimineras helt.

Säkerheten är allas gemensamma sak!

Huomiothan, että kiinteistön pohjakuva löytyy Liitteet -välilehden alta. Pohjakuvasta löytyvät kaikki kiinteistön keskeisimmät turvallisuusjärjestelyt.

Säkerhetsorganisation

Fastighetens säkerhetspersoner

Johdon edustaja Aarne Kiviniemi
Oulun seurakuntayhtymä
tfn 0505223285
aarne.kiviniemi@evl.fi
Säkerhetschef Jukka Rönkönharju
Oulun seurakuntayhtymä
tfn 0408477641
jukka.ronkonharju@evl.fi
Säkerhetsövervakare 2-3 kohteessa pääsääntöisesti työskentelevää henkilöä
Oulun seurakuntayhtymä
Kiinteistön turvallisuusvastaava Kohteen seurakunta- tai vahtimestari
Oulun seurakuntayhtymä

Larma efter hjälp

I alla brådskande nödsituationer, vare sig det gäller brådskande behov av hjälp från polisen, räddningsväsendet, sjuktransport eller socialväsendet RING NUMMER 112

Ring nödsamtalet själv, om du kan
Det är viktigt att den person som berörs av saken ringer nödsamtalet. Personen har information som den jourhavande behöver för att fastställa vilken typ av hjälp som ska skickas till platsen. Ett samtal som kommer via mellanhänder kan fördröja hjälpens ankomst.
Berätta vad som har hänt
Den jourhavande i nödcentralen frågar personen som ringer om vad som har hänt för att vid behov kunna skicka rätt hjälp för situationen.
Ange exakt adress och kommun
Inom nödcentralens område kan det finnas flera likadana adresser i olika kommuner. Därför är det viktigt att utöver adressen ange orten.
Svara på frågorna som ställs till dig
Frågorna som den jourhavande ställer har ett syfte. Frågorna fördröjer inte larmet efter hjälp. I brådskande fall larmar den jourhavande redan under samtalet ut de myndigheter och samarbetspartner som kommer för att hjälpa samt ger dessa mer information om vad som har hänt.
Angera enligt givna instruktioner
Den jourhavande har utbildats för att ge instruktioner för olika situationer. Det är viktigt att du följer de givna instruktionerna. Rätt utförda förstahjälpen-åtgärder har ofta betydelse för situationens slutresultat.
Avsluta samtalet först när du får lov till det
Att avsluta samtalet för tidigt kan fördröja hjälpen. Stäng av telefonen först efter att du har fått lov att avsluta samtalet. Håll linjen öppen. Den jourhavande eller hjälparen som kommer kan behöva mer information om vad som har hänt.

I nödsituationer vägleds räddningsverket på följande sätt:

Kiinteistön edestä.

Tehdystä hätäilmoituksesta tai pelastusviranomaisten paikalle tulosta seurakuntamestari tai toiminnan vastuuhenkilö ilmoittaa jollekin seuraavista henkilöistä:
Yhtymäjohtaja, puh 0505223285
Viestintäjohtaja, puh 0405462713
Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja, puh 0405747168
Turvallisuuspäällikkö, puh 040 847 7641

Tiedottaminen onnettomuus- ja kriisitilanteissa

  • Onnettomuuksista tiedottaa julkisuuteen poliisi tai palokunta
  • Yhteydet tiedotusvälineisiin hoitaa viestintäpalvelut
  • Lausuntoja yhtymän nimissä antaa yhtymäjohtaja ja seurakunnan nimissä kirkkoherra
  • Työntekijät eivät anna koskaan asianosaisten tietoja julkisuuteen
  • Poliisi ilmoittaa tapahtuneesta menehtyneen omaisille ja virka-apua annetaan tarvittaessa
  • Puhelinnumerot:

Yhtymäjohtaja 0505223285

Viestintäjohtaja 0405462713

YKN:n pj 0405747168

  • Estä vahinkojen syntyminen
  • Hälytä apua, hätäkeskus 112
  • Ilmoita esimiehellesi
  • Suuret vahingot ja kaikki onnettomuudet aina yhtymäjohtajalle, viestintäjohtajalle ja YKN:n puheenjohtajalle
  • Noudata viranomaisilta ja esimieheltäsi saamiasi ohjeita
  • Suuronnettomuus: seuraa uutisia

Suurista vahingoista ja kaikista onnettomuuksista tieto välitetään yhtymäjohtajalle, yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajalle ja viestintäjohtajalle. Sama koskee muita kriisinomaisia tilanteita. Tärkeää on varmistaa, että heistä ainakin yksi saa tiedon. Tekstiviesti, sähköposti tai vastaajapalveluun jätetty viesti ei riitä. Pienissä vahingoissa riittää ilmoitus esimiehelle.

Onnettomuustilanteissa tiedotusvastuu muun muassa pelastustoimien etenemisestä on aina sillä viranomaisella, jolla on tilanteen johtovastuu, yleensä pelastustyötä johtavalla viranomaisella. Yhteydet omaisiin ja viranomaisiin hoitaa pääsääntöisesti pelastustoimi, joka tarvittaessa pyytää virka-apua seurakunnalta.

Seurakuntayhtymän nimissä lausuntoja antaa yhtymäjohtaja ja seurakunnan nimissä kirkkoherra tai heidän sijaisensa. Tiedotusvälineitä saattaa kiinnostaa ensimmäisen silminnäkijän tai muun asiaan keskeisesti liittyvän seurakuntien työntekijän henkilökohtainen kokemus. Haastattelutilanteessa on muistettava, että vääriä tietoja on vaikeaa jälkikäteen korjata ja väärät tiedot saattavat johtaa tilanteen hankaloitumiseen. Siksi haastatteluvastauksissa tulee pysyttäytyä omassa todellisessa, henkilökohtaisessa kokemuksessa, mutta ei ryhtyä arvioimaan syitä tai seurauksia.

Puhelinvaihde ja toimistonhoitajat ohjaavat kriisiin liittyvät yhteydenotot viestintäjohtajalle tai tapauskohtaisesti sovitulle muulle henkilölle.

Puhelinvaihteen numero on (08) 316 1300

Sjukdomsattack eller olycka

Utred och kontrollera
  • Vad har hänt?
  • Kontrollera personens tillstånd (vaknar eller andas han eller hon)
Ge första hjälpen vid behov
  • En patient som är medvetslös men ändå andas läggs i framstupa sidoläge.
  • Om personen inte andas, börja ge första hjälpen efter egen förmåga.
Gör nödanmälan
  • Ring nummer 112.
  • Berätta varifrån du ringer. Kirkkotie 10, HAUKIPUDAS
  • Berätta vad som har hänt.
  • Agera enligt anvisningarna.
  • Rapportera förändringar i patientens tillstånd till nödcentralen.

Näin elvytät

Potilaan elvyttäminen:

  • Siirrä potilas väljempään tilaan.
  • Avaa hengitystiet (Ojenna autettavan pää leuan kärjestä nostamalla ja toisella kädellä otsasta painamalla.)
  • Aloita elvytys painalluksilla.
  • Etsi painelukohta (rintalastan alaosasta kahden sormen leveyden verran ylöspäin).
  • Vie kädet rinnalle päällekkäin ja paina rintakehää alas (älä ryskää!) tasaisesti (30) painalluksen verran.
  • Käännä pää taaksepäin ja sulje nenä.
  • Paina tiiviisti huulet huulia vasten.
  • Puhalla aikuiselle sen verran kuin omista keuhkoista tulee yhdellä kertaa ja tee se kaksi kertaa (lapsille huomattavasti vähemmän, vauvalle poskosilla).
  • Jatka elvytystä tauotta rytmillä 30:2, (kunnes autettava herää: liikkuu, avaa silmänsä ja hengittää normaalisti, ammattihenkilöt antavat luvan lopettaa tai voimasi loppuvat.)

Verenvuodon tyrehdytys:

  • Aseta potilas makuuasentoon.
  • Jos verenvuoto on raajassa, kohota raajaa.
  • Tyrehdytä vuoto painamalla sormin tai kämmenellä suoraan vuotokohtaa.
  • Tee paineside

Sokkipotilaan ensiapu:

  • Tyrehdytä verenvuodot.
  • Aseta potilas pitkälleen jalat koholle.
  • Peittele lämpimästi
  • Huolehdi, että hengitystiet pysyvät avoimina.
  • Käännä tajuton kylkiasentoon.
  • Rauhoita potilasta.
  • Älä anna juotavaa, koska se voi johtaa oksenteluun.

Brand

Rädda och varna
  • Rädda dem som står i omedelbar fara och varna andra.
  • Hänvisa människorna till samlingsplatsen.
Släck och begränsa
  • Försök släcka branden själv, undvik rök. Utsätt inte dig själv för fara.
  • Begränsa att branden och röken sprids genom att stänga fönstren och dörrarna till brandsektionen.
Slå larm
  • Använda brandlarmknappen för att larma brandkåren och varna andra med brandklockorna.
  • När du har nått en trygg plats, ring till nummer 112 (också efter att ha använt en brandlarmknapp).
  • Berätta varifrån du ringer och var det brinner (adress och våning)och om människor står i fara.
  • Avbryt inte samtalet förrän du får lov till det.
Vägled
  • Vägled räddningspersonalen till platsen.
  • I nödsituationer vägleds räddningsverket på följande sätt:

    Kiinteistön edestä.

    Tehdystä hätäilmoituksesta tai pelastusviranomaisten paikalle tulosta seurakuntamestari tai toiminnan vastuuhenkilö ilmoittaa jollekin seuraavista henkilöistä:
    Yhtymäjohtaja, puh 0505223285
    Viestintäjohtaja, puh 0405462713
    Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja, puh 0405747168
    Turvallisuuspäällikkö, puh 040 847 7641

Vid utrymning är samlingsplatsen: Parkkipaikka kirkon edessä

Alternativ samlingsplats: Viereinen kiinteistö

Toimenpiteet hätäpoistumistilanteessa

Palonalku on havaittu ja hätäilmoitus on tehty, tai palovaroittimen sireeni hälyttää.

OTA JOHTOVASTUU / TEE TILANNEARVIO

Toiminnasta vastaava henkilö tai seurakuntamestari

TEHTÄVÄT / TEHTÄVIEN JAKO

Määrää itsellesi apulaisia pelastustehtäviin henkilökunnan lisäksi

1. Selvitetään mistä hälytys aiheutuu

  • Tarkasta paloilmoittimelta palopaikka ja paikanna se kaaviosta
  • Missä palaa, onko savua
  • Onko vikahälytys
  • Onko "pikkujuttu"

2. Onko ihmisiä vaarassa

3. Päätös hätäpoistumisesta – johtovastuussa olevan on tehtävä ratkaisu

  • Onko savua
  • Siirrytäänkö ulos

4. Hätäilmoitus tai varmistussoitto 112

  • Tilannetietoja

5. Käske opastus ja liikuntarajoitteisten auttaminen

6. Kuuluta tilaisuuden keskeyttäminen ja kerro tilanne

  • Ohjeet poistumisesta ja missä on kokoontumispaikka
  • Mitä mukaan
  • Tietävätkö kaikki

7. Käske tilojen tarkastus, että kaikki ovat poistuneet

  • Ilmoitukset tarkastustuloksista

8. Nimeä johtaja kokoontumispaikalle

  • Ensiavun järjestäminen
  • Puuttuvien kysely
  • Informaatio tilanteesta ja jatkosta

9. Yhteistyö pelastustyön johtajan kanssa

  • Yleisavain
  • Rakennuksen tuntemus

10. Ilmoitukset

  • Yhtymänjohtaja, yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja, viestintäjohtaja
  • Lähin oma esimies

Agerande vid brandlarmsituation

Byggnaden har en automatisk brandlarmanordning som ger larm till räddningsverket. När det ljuder ett brandlarm, ska var och en genast lämna byggnaden.

  • Ta med dig ytterkläder om de finns i närheten.
  • Stäng dörrar och fönster.
  • Använd närmaste möjliga utrymningsväg vid evakueringen.
  • Vägled kunder och gäster.
  • Ring från en trygg plats till 112 och ge ytterligare upplysningar om situationen. Samtidigt säkrar du att nödcentralen har fått veta om branden.
  • Ta dig till samlingsplatsen, stanna inte kvar framför ingångarna.
  • Det är inte tillåtet att avlägsna sig från samlingsplatsen utan särskilt tillstånd.
Samlingsplats: Parkkipaikka kirkon edessä

Faran är över först när räddningsverket ger tillstånd för att återvända till fastigheten. Fastighetens säkerhetspersonal meddelar personalen om att de kan gå in i fastigheten.

Verksamheten på samlingsplatsen

Samlingsplats: Parkkipaikka kirkon edessä

När människorna har utrymt fastigheten och fortsatt till samlingsplatsen, börjar personalens representant leda verksamheten. Beroende på situationen, överväg om det är tryggt att stanna på den valda samlingsplatsen, eller ifall människorna bör hänvisas till en annan plats: t.ex. till en i förväg överenskommen lokal inomhus eller till en fastighet i närheten.

Det är inte tillåtet att avlägsna sig från samlingsplatsen utan tillstånd från ansvarspersonen. Fastighetens säkerhetspersonal leder verksamheten på samlingsplatsen. Säkerhetspersonalen informerar om hur situationen utvecklas och meddelar när det är tillåtet att återvända till fastigheten.

Saker att minnas på samlingsplatsen:

  • ta hand om eventuella skadade, meddela säkerhetspersonalen
  • ta hand om funktionshindrade eller personer med nedsatt funktionsförmåga i övrigt
  • meddela ifall man vet att någon har blivit kvar inne

Alternativ samlingsplats

Alternativ samlingsplats: Viereinen kiinteistö

Ifall samlingsplatsen inte är trygg, förflyttar man sig till en säker reservsamlingsplats som skyddsledningen specificerat separat. Vid behov anvisar även myndigheterna skyddsplatser för mer långvarigt skydd.

Hjälpa rörelsehindrade personer i nödsituationer

Det kan vara svårt och ta lång tid för funktionshindrad person att avlägsna sig från en byggnad vid nödsituationer. Försök hjälpa dem så gott du kan.

Saker att observera när man hjälper rörelsehindrade personer att avlägsna sig
  • Hjälp rörelsehindrade att avlägsna sig i den mån du kan.
  • Ta hand om personen du hjälpt även efter att ni kommit ut.

Vattenskada

Riktlinjer
  • Stäng av elektriciteten i läckageområdet och dess närhet.
  • Stoppa läckaget genom att t.ex. stänga huvudvattenkranen om det är möjligt.
  • Anmäl omgående
    • till servicemannen: Kiinteistöpalvelut, tfn 0443161730
    • till jouren, Oulun Vesi 0447033800
  • Kontakta vid behov det allmänna nödnumret 112.
  • Huvudvattenkran: Seurakuntakeskus: Lämmönjakohuoneessa kiinteistön itäpäässä
    Wirkkula: Siivouskomerossa
  • Värmefördelningsrum: Seurakuntakeskus: Kiinteistön itäpäässä, käynti ulkokautta
  • Elcentral: Seurakuntakeskus: Kiinteistön pääkäytävällä keittiön edessä
    Wirkkula: Kerhotilan puolella kaapissa
Ifall vatten hotar utanför byggnaden
  • Anmäl till fastighetsskötseln och vid behov nödcentralen 112.

Vid hot om våld

I en hotfull situation där det inte förekommer vapen, kan du agera på följande sätt.

  • Uppträd lugnt och försök lugna ner personen med ditt eget beteende.
  • Se till att du inte vänder ryggen till personen eller drivs in i ett hörn, så att du alltid har en flyktväg från den hotfulla personens närhet.
  • Be om hjälp i mån av möjlighet.
  • Fly och hjälp andra att fly platsen

Se till din egen säkerhet. Försök styra den hotfulle personen till en plats där denne inte kan skada andra. Anmäl vid behov det inträffade till polisen efter incidenten.

Om den hotfulle personen har ett vapen, agera på följande sätt.

  • Gör inte motstånd.
  • Gör bara det som den hotfulle ber om.
  • Försök varna andra i mån av möjlighet.
  • Genom att stänga dörrar kan personens framkomst i fastigheten begränsas.
  • Efter händelsen ska du ringa 112 för att få professionell hjälp till platsen så snabbt som möjligt. Lyssna på anvisningarna och agera enligt dem.

Varje hot och observation om en eventuell hotfull situation ska tas på allvar och omedelbart anmälas till polisen. Det kan vara möjligt att du kan påverka situationens utveckling genom ditt eget beteende. Därför ska du ta alla hotfulla situationer på allvar och försöka lugna ner situationer som redan börjat.

Pommiuhka

Pommiuhkaus on usein perätön ja häiriintyneen ihmisen tekemä, mutta se on silti aina otettava vakavasti ja jokaisesta uhkauksesta tulee ilmoittaa poliisille. Tärkeää tilanteessa on säilyttää oma maltti ja rauhallisuus.

Kun uhkaus tulee puhelimitse

  • Pysy rauhallisena. Pitkitä puhelua.
  • Tee muistiinpanoja. Kirjoita uhkaus sanatarkasti muistiin.
  • Kysele kysymyksiä.
    • Missä pommi on?
    • Miltä pommi näyttää?
    • Milloin pommi räjähtää?
    • Miksi?
  • Pyri saamaan työtoverin huomio jo puhelun aikana, jotta hän voisi tiedottaa turvallisuudesta vastaavaa jo puhelun aikana.
  • Kiinnitä huomiota soittajan puhetyyliin ja äänen sävyihin.
    • Onko hänen puheestaan havaittavissa murteita tai muita erityispiirteitä?
    • Onko hän kiihtynyt?
    • Lukeeko hän viestin paperilta?
  • Kuuntele myös taustaääniä (esimerkisi liikenne tai taustalla käytävät keskustelut).
  • Puhelun jälkeen tiedota asiasta oman tilasi ja kiinteistön turvallisuudesta vastaavia henkilöitä (ks. Turvallisuushenkilöstö-luku).
  • Mikäli tämä ei ole mahdollista, soita välittömästi poliisille 112 ja toimi sieltä saatujen ohjeiden mukaisesti.

Epäilyttävä esine tai uhkauskirje

  • Älä koske esineeseen.
  • Mikäli kyseessä on kirje tai muu vastaava, jota jo olet käsitellyt, paina mieleesi kohdat, joihin olet koskenut, ja sijoita kirje esimerkiksi muovitaskuun.
  • Ilmoita välittömästi oman tilasi ja kiinteistön turvallisuudesta vastaaville henkilöille (ks. Turvallisuushenkilöstö-luku) sekä poliisille hätänumeroon 112.
  • Eristä aluetta mahdollisuuksien mukaan. Pidä mielessä tuleva mahdollinen poliisitutkinta (sormen- ja kengänjäljet ensiarvoisia todisteita).
  • Älä hätäänny. Toimi poliisin sekä turvallisuushenkilöstön ohjeiden mukaisesti.

Kun uhkaus tulee netin tms. alustan kautta

  • Ilmoita välittömästi oman tilasi ja kiinteistön turvallisuudesta vastaaville henkilöille (ks. Turvallisuushenkilöstö-luku) sekä poliisille hätänumeroon 112.
  • Älä hätäänny. Toimi poliisin sekä turvallisuushenkilöstön ohjeiden mukaisesti.

Allmän farosignal

Den allmänna farosignalen är en en minut lång stigande och sjunkande ljudsignal eller en varning som utropas av myndigheten. Den stigande respektive sjunkade signalen är sju sekunder lång. Den allmänna farosignalen betyder att befolkningen hotas av en omedelbar fara.

Faran över-signalen är en obruten ljudsignal vars längd är en minut. Den är ett meddelande om att hotet eller faran är över.

Gör så här när du hör den allmänna farosignalen
  • Gå in. Stäng dörrar, fönster och ventilationsanordningar.
  • Slå på radion och invänta anvisningar.
  • Undvik att använda telefonen för att undvika att linjerna blockeras.
  • Lämna inte området utan uppmaning av myndigheterna.

Gasfara

Vid gasfara ges allmän farosignal.
Gå tillväga på följande sätt
  • Om du är inomhus och känner gaslukt:
    • håll dig inomhus, gå upp till övre våningar, lyssna på radion för att få mera information
    • tryck ett vått plagg mot munnen och andas genom det
  • Om du är ute när du känner gaslukt och inte kan förflytta dig inomhus:
    • skynda dig undan gasmolnet till sidvinden
    • försök komma så högt upp som möjligt, till exempel upp på ett backkrön
Mer information om att skydda sig mot gas
  • Stäng ventilationsanordningar, stäng dörrar och fönster tätt.
  • Du kan även stänga och tejpa igen innerdörrarna och hålla dig till utrymmen under vinden.
  • Om du känner gaslukt kan du andas genom ett fuktigt, poröst tyg.
  • Myndigheterna meddelar via radion eller högtalarbil när giftmolnet har avdunstat. Vädra inomhusutrymmen noggrant efter detta.

Strålrisk

Vid risk för strålning ges en allmän farosignal.

Gå inomhus.

  • Stäng fönster, dörrar, vädringsöppningar och ventilationsanordningar.
  • Bästa skyddet finns i mitten av huset och i källaren. Ta jodtabletter först efter uppmaning från myndigheterna (det ska finnas 2 jodtabletter per person).

Undvik att röra dig utomhus

Tilläggsinstruktioner
Ytterligare instruktioner fås av räddningsmyndigheterna i din stad, media samt på sidan 867 i Yles text-TV. Information finns även på Strålskyddscentralens webbplats www.stuk.fi och räddningsväsendets webbplats www.pelastustoimi.fi.

Elavbrott

Vid elavbrott förblir nödbelysningen tänd.

Agerande vid elavbrott

Elströmmen bryts i verksamhetsutrymmet, men i allmänna utrymmen fungerar belysningen fortfarande

  • Kontrollera om möjligt säkringarna i gruppcentralen i det egna verksamhetsutrymmet.
  • Om problemet kvarstår, kontakta fastighetsservice (tfn 0443161730).

Elströmmen bryts både i verksamhetsutrymmet och i de allmänna utrymmena

  • Använd en ficklampa
  • Handled vid behov även andra

Kynttilöiden turvallinen polttaminen

Kynttilöiden turvallisen polttamisen takaamiseksi, otattehan huomioon seuraavat seikat:

  • Kynttilöitä saa polttaa vain tiloissa olevissa kynttiläjaloissa tai palamattomien alustojen päällä
  • Varmistettahan, ettei kynttilöiden lähellä ole palavia tai helposti syttyviä materiaaleja, esimerkiksi verhoja
  • Kynttilöitä ei koskaan saa jättää vartioimatta
  • Kynttilöitä ei saa polttaa liian lähekkäin
  • Tutustuttehan myös kiinteistön alkusammutuskalustoon
  • Ohjeistusta, kynttiläjalkoja ja alusia voi tiedustella henkilökunnalta

Hätätapauksessa soita 112

Befolkningsskydd

Fastigheten har inget eget skyddsrum. Fastigheten omfattas av det allmänna befolkningsskyddet. Räddningsväsendet har beredskap för regionalt befolkningsskydd liksom även aktioner i exceptionella situationer. Viktiga uppgifter är att upptäcka hot och varna om dem, upprätthålla möjligheter att skydda befolkningen samt se till räddningsaktioner. Målet är att verksamheten är så effektiv som möjlig i olyckssituationer under exceptionella förhållanden. Myndigheterna ger vid behov anvisningar om att förflytta sig till skyddsrummen.

Utrymning

Med utrymning avses en ledd förflyttning av människor bort från en farozon i situationer där detta anses medföra en mindre risk jämfört med att skydda sig inomhus. Sådana situationer är alla snabbt utvecklade olyckor med farliga ämnen, kraftiga störningar som orsakas av brandgaser, explosionsfara och strålning.

Utrymningen görs alltid utifrån en separat order från myndigheterna. Myndigheterna har redan på förhand planerat genomförandet av utrymningen av området och reserverat nödvändiga transportmedel för detta.

Förvaring av inventarier

Förvaring av olika föremål kan medföra risk för brand eller spridning av brand, att utrymningsvägar blockeras i nödsituationer och att släckningen av eldsvådor försvåras.

Utgångar i byggnader ska alltid hållas passerbara och fria.

Utgångar, trapphus, korridorer inomhus och passager i lager
  • Det är inte tillåtet att förvara några föremål.
Under eller invid byggnader
  • Det är inte tillåtet att förvara lättantändligt material eller andra föremål, t.ex. sopkärl, papphögar och transportflak intill byggnadernas väggar
OBS!
  • I undantagsfall kan räddningsmyndigheten bevilja undantag, till exempel för förvaring av större mängder eller tillåta förvaring på en annan plats, eller av säkerhetsskäl begränsa förvaringen
Tack för att du bekantade dig med dokumentet.